Näkökulma: Luonnonlaidunnus vaalii lajirikkautta – poliittista tahtoa tarvitaan

Mikäli todella on niin, ettei EU:n yhteinen maatalouspolitiikka perinnemaisemiemme hoitoon taivu, löytyykö Suomesta poliittista tahtoa löytää kansallista rahoitusta niiden tulevaisuuden turvaamiseksi? Tätä kysyvät WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder ja Luonnonlaidunlihan tuottajat ry:n puheenjohtaja Fredrik von Limburg Stirum yhteisessä mielipidekirjoituksessaan.

LUONNONLAIDUNNUS VAALII LAJIRIKKAUTTA ‒ NYT TARVITAAN POLIITTISTA TAHTOA PERINNEMAISEMIEN TURVAAMISEKSI

Luonnonlaidunnus on ollut viime kuukausina paljon esillä ympäristö­sopimusten tukiehtojen muutosten vuoksi. Vaakalaudalla on etenkin pienten arvokkaiden kohteiden ja saariston laidunmaiden, paikoin myös metsäisten luonnonlaitumien tulevaisuus. Tukikelpoisten alojen leikkaaminen johtaa pahimmillaan siihen, että luonnonlaidunnus ei kannata tietyillä alueilla enää lainkaan. Tämä on erittäin huolestuttavaa uhanalaisten perinnemaisemiemme ja niiden lajiston kannalta.

Luonnonlaidunnuksen pullonkaulana on, että sen järjestäminen on tuottajalle kallista. Näin on etenkin etäällä maatilasta sijaitsevilla kohteilla, kuten perinteisesti laidunkäytössä olevilla saarilla ja syrjäisillä metsälaitumilla. Muun muassa laidunten aitaaminen ja eläinten siirrot maksavat, samoin karjan suojaaminen suurpedoilta.

Maatalouden ympäristö­sopimukset ovat tapa korvata tuottajille heidän tekemänsä arvokas maisemanhoitotyö yhteisen luontomme hyväksi. Kyse ei siis ole yhteiskunnan tuesta muutoin kannattamattomalle toiminnalle.

Laidunnuksen loppuessa alueita uhkaa umpeenkasvu, ja perinnebiotoopit ja niiden lajisto ovat vaarassa uhan­alaistua entisestään. Kedot, niityt, hakamaat ja metsä­laitumet ovat luonnon monimuotoisuuden keskittymiä, ja niiden pitkäjänteinen hoito on luonto­kadon torjuntaa paikallistasolla. Ihmis- tai konevoimin niittäminen ei voi laidunnusta realistisesti korvata.

Tarvitsemme pikaisen ratkaisun tilanteeseen esi­merkiksi tarkastelemalla maatalouspolitiikan kansallisia asetuksia uudelleen ja katsomalla naapurimaiden käytäntöjä.

Perinnebiotoopit ovat luonteeltaan mosaiikkimaisia, ja niitä tulisi pystyä hoitamaan kokonaisuutena. Myös rehuksi kelpaavien kasvien määritelmä on herättänyt laidunyrittäjien keskuudessa kummastusta ja sen voisi ottaa uuteen tarkasteluun. Mikäli todella on niin, ettei EU:n yhteinen maatalouspolitiikka perinnemaisemiemme hoitoon taivu, löytyykö Suomesta poliittista tahtoa löytää kansallista rahoitusta niiden tulevaisuuden turvaamiseksi?

Liisa Rohweder

pääsihteeri, WWF Suomi

Fredrik von Limburg Stirum

puheenjohtaja, Luonnonlaidunlihan tuottajat ry

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa mielipidesivulla 14.10.2023.