Vanhalan Villalammas

Vanhalan Villalammas on pieni lammastila Laitila

Vanhalan Villalammas on pieni lammastila Laitilassa, Varsinais-Suomessa. Tilan lampaat laiduntavat länsisuomalaisia kulttuuribiotooppeja. Laidunalueita ovat mm. kulttuurihistoriallisesti arvokkaat Eurassa sijaitseva Harolan rautakautinen kalmistoalue sekä historiallisen Untamalan raittikylän luonnonlaitumet. Näin ollen Vanhalan Villalampaat hoitavat luonnon monimuotoisuuden lisäksi kulttuurihistoriallisesti merkittävää maisemaa, joka pysyy avoimena ja tyypillisenä vain laidunnuksen avulla.


Tilan lampaat asuvat talvisin vanhassa kunnostetussa kivivinavetassa kauniin Untamalan kylänraitin varrella. Kylänraitti periytyy kantatiloineen keskiajalta saakka, ja lampaat tuovat läsnäolollaan perinteistä tunnelmaa kylään. 


Tilalla kasvatetaan eri rotuisia lampaita; kainuunharmaksia, suomenlampaita, ahvenanmaanlampaita ja Oxford downeja. Vanhalan Villalammas järjestää myös lampaan hyödyntämiseen liittyviä kursseja, sekä kokoaa lampureita ja lampaista kiinnostuneita yhteen erilaisten kurssien ja muiden tapahtumien kautta. Tilapuotina toimii Untamalan kyläraitin kesäkahvila, josta voi ostaa tilan luonnonlaidunlihaa ja muita lammastuotteita. Kaikki lihatuotteet myydään suoramyyntinä. Lisäksi lampaita myydään myös eloon. Tila tuottaa myös kasvivärjättyjä villalankoja, taljoja ja käsityönä valmistettuja uniikkeja villavaatteita.

Tutustu lammastilaamme Facebook-sivuillamme.